perjantai, 10. elokuu 2018

Rv 5+2

Tänään on rv 5+2, joten aivan alussa ollaan. Iloisia, onnellisia ja hyvin, hyvin kiitollisia. Kolmas vauva! 

Olen silti realisti. Olen vanhempi, se vaikuttaa. Olin suunnitellut jatkavani kuntokuuriani, jotta olisin "elämäni kunnossa" monin tavoin kun tulen raskaaksi. Noh, se siitä kuurista. En voi nyt odotusaikana noudattaa sitä, mutta silti syön yhtä terveellisesti ja liikun kuten aiemmin. 

Olen jo havainnut väsymystä, eilen nukahdin kesken Pikku Kakkosen. Hups! Niin kyllä nukkui pojukin, ei sen puoleen. Väsymystä tulee olemaan aivan varmasti myös jatkossakin, se on tuttua molemmista odotuksista.

Rinnat, tarkemmin nännit, ovat kipeät ja kropassa on "remontti" käynnissä. Tämän päivän pitkät kävelyt johtivat kuukautiskipumaiseen jomotukseen, jota 23 000 askeleen jälkeen olen parannellut ihan lepäilemällä. Pari päivää kärsin ärhäkästä päänsärystä, joka ei millään lähtenyt. Olin jo vaihtanut normaalin omega3-tabun raskausversioon ja se taisi olla syypää, joten vaihdoin takaisin. Aion neuvolassa keskustella muutenkin omega3-tabujen käytöstä tämän raskauden aikana. Sillä kaksi aiempaa raskauttani on päätynyt kiireelliseen sektioon, joten olen aika varma, että tämä vaaveli syntyy aikanaan suunnitellulla sektiolla.

Soitin jo neuvolaan ja varasin ensimmäisen aikani. Se osuu kuun lopulle, silloin on rv 8+2.

perjantai, 10. elokuu 2018

Kolmas plussa? Kolmas plussa!

Olen nyt pari päivää pitänyt suurta salaisuuttamme: kolmatta raskauttani. 

Tiistaina, aivan yllättäen, iski tavaton väsymys. Sellainen väsymys, etteivät silmät millään meinaa pysyä auki, eikä kestä kauaa, kun sitä nukahtaa. Sohvalle. Kesken päivän. Kun siitä torkahduksesta heräsin, mieleeni tuli vahvasti poitsun odotus. Silloin nukahtelin aivan samalla tavalla. Mieleeni nousikin kysymys: voisinko olla tällä kertaa aivan oikeasti raskaana?

Toki oli meneillään jo kp 35/28. Realisti muistutti, että olen aiemminkin ollut päivässä 35 ilman, että se merkitsi mitään sen kummallisempaa. Toivo kuitenkin heräsi.

Oli aivan pakko tarkistaa, että löytyykö kaapista vielä yksi raskaustesti, joka jäi aiemmin käyttämättä. Löytyihän se. Lasten puuhaillessa omiaan suuntasin vessaan ja tein testin. En uskaltanut ihan oikeasti viellä haaveilla plussasta, kunhan saisin kehon käyntiin, jos se siitä oli kiinni.

Testi kuitenkin näytti jo hyvin nopeasti kahta viivaa. Poistuin huoneesta pariksi minuutiksi ja odotin testin ohjeen mukaisesti. Siinä ne yhä olivat, kaksi punaista viivaa. Plussa. PLUSSA! 

Voin tunnustaa, että kesti pieni tovi tajuta, että ne kaksi viivaa olivat ihan oikeasti siinä. Kesti tovin, että aivot pääsivät mukaan riemuun: VAUVA!!! Me saamme kolmannen vauvan!!!

Pientä epäuskoa, iloa, suunnatonta riemua. Eikä tämä ollut kuin kierto numero 24. =D 

keskiviikko, 14. maaliskuu 2018

Palasina

Tänään on kp 1, yk 19.

Olen sinnitellyt koko päivän velvollisuuksien edessä. Olen vienyt tyttäreni kerhoon ja hoitanut poikani kanssa asioita. Olen hakenut tyttäreni kerhosta ja jutellut toisten äitien kanssa, vaikka kaikkein eniten olisin ollut vain kotona, kyhjöttää peiton alla ja itkeä.

Heräsin tähän aamuun täynnä toivoa. Olin nukkunut huonosti, sillä poikani valvotti ja sitten päätäni särki, eikä särkylääke tehnyt kivulle mitään. Olin silti innoissani, sillä saatoin olla raskaana kolmatta kertaa. Yöllä, kivun repiessä päätäni, lohdutin itseäni ajatuksella, että entäs jos meitä olisikin tänä jouluna viisi. Entäs jos meillä olisikin ihana pieni marraskuinen... Mutta se toive kariutui jo ennen kuin hain raskaustestin komerosta. Huomasin vessassa nopeasti, ettei testille ole tarve. Sydämeni särkyi hieman sillä hetkellä.

Olen hyvin kiitollinen puolisostani ja lapsistamme. He ovat valtavan rakkaita ja tärkeitä minulle. Kiitän heistä joka päivä. Silti, juuri tänään, oli musertavaa tuntea, ettei yksi suuri unelma ole vieläkään toteutumassa. Koko maailma tuntui synkältä, vaikka ulkona paistoi aurinko. En tahtonut kohdata ketään, mutta oli pakko. Halusin olla yksin, halusin surra sitä unelmaa, jota mieleni oli jo alkanut pohtia. Tuntui niin julmalta, että juuri, kun olin menossa tekemään testiä, alkoivat tähtipäivät. Harvemmin sitä on kp 34/28 ilman, että odottaa vauvaa. Ja täsmälleen samana päivänä plussasin esikoisestani. Siksi se tuntui niin julmalta.

Olen rikki, palasina, murtunut. Olen kuukausi kaupalla toivonut raskautta ja tehnyt parhaani sen eteen, että saisimme kolmannen lapsemme. Tämän lähemmäs emme ole päässeet ja nyt sekin vietiin meiltä. Siltä tuntuu. =( Tuntuu niin pahalta.

Mieheni tietää, että olen ollut viime kuukaudet stressaantunut, uupunut, väsynyt. Haave vauvasta on antanut voimia ja olin kuulma ollut viime päivät onnellisempi ja iloisempi kuin toviin. Se on varmaan tottakin. Ajatus vauvasta antaa kummasti iloa elämään. 

Silti täällä sitä taas ollaan, lähtöruudussa, kyyneleet silmissä. Ostin greippimehua ja pohdin macan lisäämistä ruokavalioon. Jotenkin tästä on taas kammettava itsensä ylös ja eteenpäin. Aion kuitenkin syödä illalla sen verran jäätelöä, että mieleni paranee. 

Parempi onni ensi kerralla.

tiistai, 13. maaliskuu 2018

Jännittää!

Jokainen raskautta toivova tietää sen tunteen, kun kierto lähenee loppuaan. Toiveet heräävät, mieli pohtii ja kädet napuutelevat kovasti raskauslaskuria ja kp ja raskausoireet - googlehakujen suuntaan. En ole tässä suhteessa mikään poikkeus, en edes nyt kolmatta vauvaa kuumeillessa.

Nyt kuitenkin on jännät hetket. Kiertoni on 28 päivää (noin yleensä) ja nyt tämä kierto on edennyt jo sen ylitse. Tänään on nimittäin kp 33/28.

Tiedän, että kunnon himotestaaja olisi jo ajat sitten kolunnut kaapit, että onko siellä yhtään raskaustestiä odottamassa (minä kurkkasin vasta tänään ja totesin, että kappas, yksi testi löytyy) ja testannut saman tien. En edes tiedä, miten olen malttanut mieleni. Ehkä, koska vasta tänään testaaminen on poltellut mielessäni. 

Kun muistelen aiempia raskauksiani, otin esikoisen kohdalla varman päälle. Kierto ei ollut koskaan mennyt yli kp 33/28, joten olin aika luottavainen, kun lopulta tein testin seuraavana aamuna eli kp 34/28, jolloin testi näytti nopeasti plussaa ja esikoisemme oli vihjaissut tulostaan. Kuopusta odottaessa olin voinut pahoin jo tovin, joten uskalsin tehdä testin jo kp 28/28 aamuna. Se päivä oli myös mieheni syntymäpäivä, joka sai minut testaamaan jo. Testi näytti haileaa, mutta selvää plussaa.

Voisin siis hyvin tehdä testin jo nyt, vaikka heti, iltapissasta. Kaiken järjen mukaan siellä jotain jo näkyy, jos kohdussa on pikkuinen kasvamassa. Silti realisti minussa ei - vieläkään - uskalla. 

Tämä kolmas yritys on nimittäin kestänyt kauan. Hyvin, hyvin kauan verrattua kahteen ensimmäiseen kertaan. Siksikin olen varovaisempi. Pettymys on helpompi huomata siteessä vessassa kuin lukea raskaustestin ruudulta. Harva haluaa nähdä negatiivista raskaustestiä, kun on toivonut vauvaa reippaasti yli vuoden ja haaveillut vielä pidempään.

Kuukautiset ovat kuitenkin myöhässä. Tässä kierrossa ei ole ollut tuttua repivää kipua jo reippaasti ennen kp 28 saapumista, joten niin monessa muussa tätä ennen. Jotakin on eri tavalla kuin niin monessa kierrossa ennen tätä. Aika näyttää, että kipitänkö hakemaan raskaustestin kaapin uumenista jo huomisaamuna vai odotanko vielä hieman. Siis aina kiertopäivään 35.

perjantai, 2. helmikuu 2018

Kolmas kerta toden sanoo?

Vuosi 2018 on päässyt käyntiin ja on aika kokeilla taas bloggaamista.

Olen pitänyt taukoa, koska en halunnut kirjoittaa pelkästään siitä,että rakas kuopuksemme nukkuu huonosti ja että olen väsynyt. Olen koko ajan väsynyt. Kuopus nukkuu yhä huonosti, sen suhteen mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Kun kaikki löydetyt mahdolliset ja mahdottomat konstit on kokeiltu, täytyy antaa asialle vain aikaa. Ehkä kuopus nukkuu sitten joskus. Ei ainakaan täydettyään 1, 2 tai 3. Ehkä sitten, kun menee kouluun, saavuttaa teini-iän, ehkä sitten joskus.

Tässä välissä elämässämme ei ole paljon muuttunut. Rakas esikoisemme on myös kasvanut, hän on puhelias, sosiaalinen, älykäs, rohkea ja herkkä kerholainen, myöhemmin jo eskarilainen. Kuopus taas on tempperamenttinen, mutta herkkä ja täyttää jo kolme. Niin se aika menee.

Kaikessa hiljaisuudessa päätimme mieheni kanssa, että perheemme ei ole vielä tässä. Joku puuttuu porukasta, että haluamme vielä yhden lapsen. Ehkä se on täyttä hulluutta, ehkä se haave ei koskaan toteudu. Haluamme kuitenkin yrittää vielä kun se on mahdollista.