Vuosi 2018 on päässyt käyntiin ja on aika kokeilla taas bloggaamista.

Olen pitänyt taukoa, koska en halunnut kirjoittaa pelkästään siitä,että rakas kuopuksemme nukkuu huonosti ja että olen väsynyt. Olen koko ajan väsynyt. Kuopus nukkuu yhä huonosti, sen suhteen mikään ei oikeastaan ole muuttunut. Kun kaikki löydetyt mahdolliset ja mahdottomat konstit on kokeiltu, täytyy antaa asialle vain aikaa. Ehkä kuopus nukkuu sitten joskus. Ei ainakaan täydettyään 1, 2 tai 3. Ehkä sitten, kun menee kouluun, saavuttaa teini-iän, ehkä sitten joskus.

Tässä välissä elämässämme ei ole paljon muuttunut. Rakas esikoisemme on myös kasvanut, hän on puhelias, sosiaalinen, älykäs, rohkea ja herkkä kerholainen, myöhemmin jo eskarilainen. Kuopus taas on tempperamenttinen, mutta herkkä ja täyttää jo kolme. Niin se aika menee.

Kaikessa hiljaisuudessa päätimme mieheni kanssa, että perheemme ei ole vielä tässä. Joku puuttuu porukasta, että haluamme vielä yhden lapsen. Ehkä se on täyttä hulluutta, ehkä se haave ei koskaan toteudu. Haluamme kuitenkin yrittää vielä kun se on mahdollista.