Tänään on kp 1, yk 19.

Olen sinnitellyt koko päivän velvollisuuksien edessä. Olen vienyt tyttäreni kerhoon ja hoitanut poikani kanssa asioita. Olen hakenut tyttäreni kerhosta ja jutellut toisten äitien kanssa, vaikka kaikkein eniten olisin ollut vain kotona, kyhjöttää peiton alla ja itkeä.

Heräsin tähän aamuun täynnä toivoa. Olin nukkunut huonosti, sillä poikani valvotti ja sitten päätäni särki, eikä särkylääke tehnyt kivulle mitään. Olin silti innoissani, sillä saatoin olla raskaana kolmatta kertaa. Yöllä, kivun repiessä päätäni, lohdutin itseäni ajatuksella, että entäs jos meitä olisikin tänä jouluna viisi. Entäs jos meillä olisikin ihana pieni marraskuinen... Mutta se toive kariutui jo ennen kuin hain raskaustestin komerosta. Huomasin vessassa nopeasti, ettei testille ole tarve. Sydämeni särkyi hieman sillä hetkellä.

Olen hyvin kiitollinen puolisostani ja lapsistamme. He ovat valtavan rakkaita ja tärkeitä minulle. Kiitän heistä joka päivä. Silti, juuri tänään, oli musertavaa tuntea, ettei yksi suuri unelma ole vieläkään toteutumassa. Koko maailma tuntui synkältä, vaikka ulkona paistoi aurinko. En tahtonut kohdata ketään, mutta oli pakko. Halusin olla yksin, halusin surra sitä unelmaa, jota mieleni oli jo alkanut pohtia. Tuntui niin julmalta, että juuri, kun olin menossa tekemään testiä, alkoivat tähtipäivät. Harvemmin sitä on kp 34/28 ilman, että odottaa vauvaa. Ja täsmälleen samana päivänä plussasin esikoisestani. Siksi se tuntui niin julmalta.

Olen rikki, palasina, murtunut. Olen kuukausi kaupalla toivonut raskautta ja tehnyt parhaani sen eteen, että saisimme kolmannen lapsemme. Tämän lähemmäs emme ole päässeet ja nyt sekin vietiin meiltä. Siltä tuntuu. =( Tuntuu niin pahalta.

Mieheni tietää, että olen ollut viime kuukaudet stressaantunut, uupunut, väsynyt. Haave vauvasta on antanut voimia ja olin kuulma ollut viime päivät onnellisempi ja iloisempi kuin toviin. Se on varmaan tottakin. Ajatus vauvasta antaa kummasti iloa elämään. 

Silti täällä sitä taas ollaan, lähtöruudussa, kyyneleet silmissä. Ostin greippimehua ja pohdin macan lisäämistä ruokavalioon. Jotenkin tästä on taas kammettava itsensä ylös ja eteenpäin. Aion kuitenkin syödä illalla sen verran jäätelöä, että mieleni paranee. 

Parempi onni ensi kerralla.