Perjantaina 3. lokakuuta tapittelin hieman jännittyneenä kännykkääni. Synnäriltä soitettaisiin 9.30 maissa. Se tieto ratkaisisi, että milloin pienen poikamme matka maailmaan alkaisi.

Lopulta kätilö soitti lähempänä kymmentä ja toivotti tervetulleeksi synnärille käynnistykseen. Kiitin häntä ja soitin saman tien miehelleni. Hän kun oli lähtenyt aiemmin töihin. Nyt hän sai komennuksen kotiin hakemaan minut. Sitten soitin äidilleni, koska olimme sopineet, että äitini saapuisi hoitamaan esikoistamme anopin kanssa, kun synnytys käynnistyy. Sopimuksemme mukaan hän lähtisi kotoaan meille heti, kun olen soittanut. 

Lähdimme miehen kanssa synnärille hyvin mielin. Ensimmäiseksi meidät johdatettiin huoneeseen, jossa otettiin käyrää puolisen tuntia. Rakkaan pienen käyrä oli taas erinomaista, aivan kuten aina tähänkin asti. Sitten odottelimme rauhassa lääkärin tapaamista.

Tällä kertaa tapasimme saman lääkärin, jonka olin tavannut varsinaisessa synnytystapa-arviossa. Lääkärin, joka oli innoissaan alatiesynnytyksissä ja piti sitä ainoana vaihtoehtona kaikille. Tarkistimme vauvan pään tarjonnan, sillä neuvolan terkka oli tunnustellut, että vauvan pää olisi virhetarjonnassa. Nyt pää oli hyvässä asennossa alatiesynnytystä ajatellen. Sitten vuorossa oli sisätutkimus ja balongin laitto. Olin lukenut paljon balongin laitoista ja kuullut siitä monta tarinaa. Minun kohdallani sisätutkimus sattui ja tuntui huomattavasti epämiellyttävämmältä; balongin laitto ei missään tuntunut, tiesin kyllä, että jotain siellä tehdään, mutta ei sattunut, ei ollut epämiellyttävää, jotain vain tehtiin. Oli huomattavasti epämiellyttävämpää kumartua balongin kanssa kuin sen laitto.

Saimme ohjepaperin, jossa listattiin asioita, joihin kiinnittää huomiota. Perusohje oli selvä: kun balonki tulee pois, niin takaisin synnärille, paitsi jos se tulee pois yöllä eikä muita oireita ole. Silloin voi odottaa rauhassa aamua. Saa soittaa, jos epäilyttää. Lääkäri kertoi olevansa paikalla aamuun asti ja toivotti tervetulleeksi uudelleen koska vain. Kätilö lisäsi, että viimeistään klo 12 seuraavana päivänä, jos balonki ei ole poistunut tai muita oireita ei ole.

Saimme siis suunnata kotia kohti. Mies kuskasi minut kotiin ja jatkoi takaisin töihin. Kauaa ei mennyt, kun ensimmäinen supistus jo saapui. Niitä alkoi tulla sen verran hyvin, että latasin kännykkään supistussovelluksen, jotta kellotin niitä. Illan aikana niitä tuli pahimmillaan kahden minuutin välein ja kestivät minuutin. Yöksi supistukset sitten loppuivatkin. 

Balongin ohjeissa lukee, että balonkia pitää säännöllisesti nykiä. Se kiristää balonkia ja samalla se voi tulla myös pois, kun aika on. Kotona ollessa mitään ihmeellistä ei tapahtunut, vaikka jokaisella vessareissulla kokeilin onneani.

Nukuin yön hämmästyttävän hyvin. Rikkonaisten yön jälkeen en sellaista odottanut. Oli jopa syyllinen olo; olisi kai pitänyt valvoa ja toivoa supistuksia... Samalla minusta tuntui, että kehoni on kerännyt voimia tulevaa varten.