Vuorokausi vaihtuu piakkoin, esikoinen ja mies ovat autuaasti unessa. Minä vain valvon, sillä kropassa tuntuu ja rakas vaaveli möyrii massussa innolla.

Tämä raskaus on pian täysaikainen. Olen viikkoja odottanut tätä hetkeä, se tuntuu turvalliselta. Sitten on parempi olla, helpompi hengittää. Tiedän, että tässä vaiheessa tuskaisimmat odottajat ryhtyvät aktiivisesti "häätämään" pikkuista kohdusta. Minä en, mutta jos satun siivoamistuulelle, niin uskallan imuroida, käppäillä ja testailla jumppapalloa vapaasti.

Juuri nyt ei ole vielä ideaali aika pikkuiselle saapua. Neiti oli alkuviikosta kovassa kuumeessa ja iholle ilmestyi eilen iso määrä punaista ihottumaa eli rokko on iskenyt. Nyt kun vain tietäisi, että mikä... Onneksi kuume laski ja neiti on aika lailla oma itsensä. Ehkä hieman vähemmän vauhtia, luulisin.

Mies taas... Hän on flunssainen. Tänään alkoi kurkkukipu ja mies joi flunssajuomaa ja kaakaota illalla. Kun ottaa huomioon, että kyse on miehestä, joka ei vaivojansa valittele, eikä lääkkeitä pahemmin kurkusta kumoa, niin tietää, että isonkin rakkaan olo on kehno. 

Minulla taas... kävely on ollut todella surkeaa ja paineen tunne on suorastaan naurettavaa. Sitä on koko ajan, kun vauva liikkuu ja möyrii. Eli jatkuvasti. Pieni puuhaa innoissaan, mutta tilaa ei pahemmin ole. Kipuja on myös ollut, joten on mielessä käynyt, että onko tämä kaikki pikku hiljaa matkaa kohti synnytystä. Aika näyttää. Ei siihen lokakuuhun enää paljon ole, kohta alle viikko.

Eli, malttia vielä, vaaveli. Malttia vielä.