Kuulun lokakuista vauvaa odottavien äitien yhteisöön. Siellä moni on jo käynyt np-ultrassa ja saanut ihania uutisia, pikkuinen on liikkunut vauhdilla, sydän sykkii ja niskaturvotuslukemat vaikuttavat pieniltä. On ollut ihanaa ihastella muiden vauvojen kuvia ja olen aidosti iloinen heidän puolestaan.

Minut tuntevat arvaavat, että seuraavaksi tulee mutta. Aivan oikein. Minua pelottaa aivan valtavasti. Pelkään ja odotan omaa np-ultraa koko ajan. Se lähenee päivä päivältä, nyt on torstai ja maanantaina siihen on jo viikko. Ultra koittaa 7.4., silloin on rv12+4.

Minä pelkään, koska en voi olla varma, että mitä masuun kuuluu. Haluaisin kovasti tietää, että pikkuisella on kaikki hyvin! Minäkin haluan olla yksi niistä onnellisista äideistä, joka saa kasa päin ihania ultrakuvia ja voi (ainakin hetkeksi) huokaista helpotuksesta, koska kaikki on hyvin. 

Minua pelottaa, koska tiedän, mitä voin menettää. Näen sen joka päivä, kun hoidan esikoistani. Neidin jokainen virnistys, hymy ja nauru saa minut pohtimaan, että saammeko tämän vauvan kotiin? Voimmeko todella olla niin onnekkaita, että kaikki menee hyvin? Minua pelottaa.

Minä rakastan tätä vauvaa aivan valtavasti jo nyt. En osaa sanoa vielä, että onko hän tyttö vai poika, mutta haluan tuntea hänen liikkeensä, nähdä hänet juuri syntyneenä, kuulla pienen lapseni äänen, ensimmäisen hymyn, ensimmäiset askeleet... Haluan tietää, että onko hän aivan samannäköinen kuin isosiskonsa. Ja onko hänen luonteensa samaa maata...

Niin, minä tiedän, mitä voin menettää. Siksi minä pelkään. Minä pelkään, koska masuni ei vielä näy; minä pelkään, koska rintani eivät ole vielä ruskeat, minä pelkään koska minulla ei ole tyttö/poikaoloa tai koska sukulaiset eivät ole onnitelleet, äitejämme lukuunottamatta ei pahemmin onnitteluja ole tippunut, vaikka miehen koko suku tietää ja minun puolelta tätini tyttärineen. Se saa minut pohtimaan vaikka mitä.

Silti koitan parhaani mukaan unohtaa nämä ajatukset, kaikki huolet. Koitan ottaa päivä kerrallaan ja iloita jokaisesta pahoinvointikohtauksesta. Minä haluan jo kovasti tietää, että vauvallamme on kaikki hyvin. Huhtikuu, tule jo!