Rakas tyttäreni rakastaa kenkiä, se kävi selväksi myös tänään.

Pikkuiseni on pitkään pitänyt kengistä. Siis niiden riisumisesta, nappaamisesta, syömisestä, heittämisestä. Tänään neiti päätti kokeilla ihan uutta leikkiä: kengän laittamista jalkaan - ihan itse.

Tyttäreni nappasi syyskenkänsä ja hekottaen konttasi kenkä mukanaan nurkkaan. Siellä neiti katseli kenkää, avasi tarranauhan ja koitti laittaa kengän jalkaansa ilman apuani. Neidin otteet olivat aivan oikeat, kengän laittaminen ei vain onnistunut, koska neiti koitti laittaa vasemman jalan kenkää oikeaan jalkaan.

Haluan kannustaa lapseni omatoimisuutta, joten otin oikean kengän ja näytin, miten se laitetaan oikeaan jalkaan. Neidin ilme oli täynnä riemua, kun kenkä meni jalkaan. Se oli vaivan arvoista, pieni tuntui ajattelevan.

Minä sen sijaan ajattelin, että päivää aikaisemmin olimme olleet kenkäkaupoissa ja kenkäosastoilla ja etsineet koko pienen perheemme voimin neidille talvikenkiä. Useita kenkiä testattuamme olimme jo parahtaa, että neidin jalat ja talvikengät ovat yhteensopimattomat! Mutta sitten löytyivät pinkit, lämpimät talvikengät, joista neiti riemastui niin, ettei hymystä tullut loppua. Tämä kenkien sovittelumaraton varmasti vaikutti siihen, että neiti kokeili kenkiä jalkaansa. Pikkuisemme on aikaisemminkin matkinut eleitämme, ilmeitämme ja toimintaamme. Samalla tavalla neiti oppi syömään puuroa omalla lusikalla. Matkimisella on hyötynsä.

Jatkossakin neiti pääsee kenkien pariin, sillä yksi kummitädeistä on suorastaan kenkäfriikki. Mutta sitä ennen neiti pääsee opettelemaan, että miten talvikengillä kävellään ja - toivottavasti - yhtä suurella innolla jatkaa kenkien laittamista jalkaan. Se on mukavaa vaihtelua neidin aikaisemmalle kenkäharrastukselle: kenkien riisumiselle kesken pukemisen!