Pitkän ja hartaan harjoittelun jälkeen tyttäremme oppi kuin oppikin ryömimään.

Tyttäreni on jo pitkään halunnut liikkeelle omin avuin. Olin varma, että neiti ryömii, mutta ajankohta oli vain epäselvä. Välillä pikkuinen suorastaan turhautui, kun keho ei totellut, eikä eteenpäin päässyt. Silloin minua harmitti suuresti, kun en äitinä voinut auttaa, vaikka halusin.

Pikkuiseni oppi ryömimään 8 kuukauden iässä. Luin, että keskimäärin vauvat oppivat 8 kk iässä ryömimään ja meillä on niin monin tavoin ollut keskiverto vauva. Mitat ovat ehkä 8kk iässä 1 vuotiaan, mutta asioita opitaan kuin normaali, tavallinen 8kk vauva. Ja hyvä niin.

Nyt vauvamme näyttää jo niin isolta pikkuiselta, kun luonnonkiharat hiukset hulmuavat tytön suorastaan kiitäessä eteenpäin. Vaarassa ovat dvd-soitin, miehen Playstation, kaikki johdot, marsujen heinät, kaikki pahviset asiat, tuolien ja pöytien jalat ja mattojen hapsut. Vauvamme on myös erittäin kiinnostunut kuntopyörästämme, sen luokse neidin on päästävä, ainakin kerran päivässä. Ja päivä ei ole mikään, ellei sen aikana ole oltu jonkin pöydän alla. Parhaana kahden.

Neidin ryömiessä on oltava hyvin tarkkana. Roskia noukitaan ja imuroidaan kovaa tahtia, mutta silti neiti löytää vaikka mitä. Ja kiitäessä välillä kaatuu, joten pieni pää on osunut lattiaan tai pöydän jalkaan. Välillä neiti itkee kesken ryömimisen, ties mistä syystä.

On hienoa katsella, kun neiti liikkuu. Näkee, kuinka tyytyväinen pikkuinen on uuteen taitoonsa. Liikkeellä on hyvä. Joskin uutta taitoa on harjoiteltava myös pinnasängyssä, joka merkitsee mitä luovempia nukkumisasentoja. Siinä pakostakin hymy nousee väsyneen vanhemman huulille.