Pikkuisemme pääsi tapaamaan paljon ikätovereita ja äiti kuuli muiden äitien kokemuksia. Selvisi, miten tyttäreni leikkii muiden vauvojen kanssa ja neidin uudet mitat.

Neuvolassamme 6kk neuvola on ryhmäneuvola. Menin sinne siis ensimmäistä kertaa neidin kanssa kahdestaan. Täytyy myöntää, että kyllä jännitti... Olin ensimmäistä kertaa neidin kanssa kohtaamassa 7 muuta äitiä lapsineen.

Tapasin heti kaksi äideistä. Jännitystäni lievensi huumori, sillä toinen äideistä luuli toisen äidin pienokaista pojaksi mustan asun perusteella. Tyttö vauva kuitenkin oli. Minä olin pukenut vauvani  värikkääseen mekkoon, jottei sekaannusta tulisi, sillä minäkin pidän "väärän" väristen asujen pikemista vauvalle täysin hyväksyttävänä. Sama sukupuoli erhe tapahtui uudelleenkin, kun muutkin äidit ja ryhmäneuvolaa vetänyt terveydenhoitakin tekivät saman johtopäätöksen.

Keskustelimme vauvojen nukkumisesta, ruokailusta, liikkumisesta, hampaista ja parisuhteista. Välillä kuka tahansa sai kommentoida vapaasti, välillä kaikki vastasivat esitettyyn kysymykseen omalla vuorollaan. Oli mukavaa kuulla muiden kokemuksia, mutta vilkkainta keskustelu taisi kuitenkin olla vasta, kun osa äideistä oli jo vienyt pikkuisensa punnittavaksi ja mitattavaksi ja me muut juttelimme vapaasti keskenämme.

Tyttäreni pääsi testaamaan, että millaista on tutustua muihin vauvoihin. Tulos oli kiehtova: neiti koitti ryöstää toisen vauvan lelun. Se ei onnistunut, koska minä estin ja kyseinen vauva piti puoliaan. Kun taas toinen vauva koitti viedä tyttäreni harson, vauvani puolestaan piti tiukasti kiinni omastaan, eikä harso hävinnyt.

Me odotimme rauhassa vuoroamme. Minulla ei ollut mikään kiire, sillä pikkuisen ruoka-aika ei ollut lähellä ja neiti oli täysin tyyni ja rauhallinen. Osa vauveleista kitisi ja oli levottomia, joten toki minusta oli tärkeää, että he menisivät ensin terveydenhoitajien punnittavaksi. 

Pikkuisen uudet mitat ovat:

Pituus: 70 cm 

Paino: 9kg

Päänympärys: 43.5cm

Merkinnäksi tuli vihkoon, että kasvaa tasaisesti, ei muuta.

Ryhmäneuvola oli positiivinen kokemus. Oli kivaa kuulla muiden äitien juttuja ja kokemuksia. Taisi pikkuinenkin olla innoissaan muiden vauvojen tapaamisesta, sillä neuvolan jälkeen neiti nukkui 2 tunnin päikkärit.