Tällä viikolla meillä on sairastettu. Onneksi vain minä. Vaikutukset ovat tuntuneet koko perheessä.

Viikko alkoi mielenkiintoisesti. Mahassa kiersi pian aamupalan jälkeen. Tunne oli sama, kun olin nauttinut vitamiinin heti aamusta - pitikin tarkistaa, että onko niin käynyt, sillä siirsin vitamiinin iltaan vuosia sitten juuri siitä syystä. En ollut.

Puolenpäivän jälkeen tein kevyen lounaan, ajattelin sen parantavan oloani. Pikkuisen uinuessa sain rauhassa levätä, mutta se ei auttanut. Lounas auttoikin aluksi. Sitten se tuli pois ja arvasin: vatsatauti on saapunut taloon.

Vauvan toisten päiväunien aikana minäkin nukuin tunnin. Olo oli sen verran hutera, että oli pakko syödä jäisiä mansikoita ja toivoa parasta.

Huolestuin suuresti: miten vauvani reagoi? Entäs jos vauvani sairastuu? Soitinkin heti äidilleni, jos hän ehtisi hoitamaan pikkuista kaiken varalta. Koska hän ei ehtinyt, soitin miehelleni. Hän pääsi lopettamaan työt tavallista aikaisemmin ja tuli avukseni kotiin.

Minä suuntasin petiin lepäämään ja pian nukahdin. Heräsin noin tunnun kuluttua ja olo oli outo. Pian pitikin juosta vessaan halailemaan marmoria. 

Sain levätä loppuillan ja menin nukkumaan yöunia, kun ananasmehukaan ei pysynyt sisällä. Heräsin yhden aikaan siihen, että päätä särki, kuumetta oli 38.2. Silloin mieltäni lämmitti tieto, että minulla on apuvoimia: onneksi äitini lupasi, että hoitaa tytärtäni seuraavana päivänä. Onneksi mieheni hoitaa aktiivisesti tytärtämme ja heillä on lämpimät isä-tytär - välit. Ne lohduttivat, kun voimani yksinkertaisesti loppuivat.

Toinen päivä oli jo helpompi. Banaani ja paahtoleipä pysyivät sisällä, äitini tuoma mehu auttoi. Kuumekin laski, vain 37.9. Pääsin lepäämään, sillä äitini otti päävastuun pikkuiseni hoidosta koko mieheni työpäivän ajaksi. Uskalsin nukkua aivan rauhassa kaksi tuntia tyttäreni nukkuessa. 

Kolmantena päivänä kuume oli laskenut vain kohonneeksi lämmöksi, 37.4. Minun oli selvittävä yksin tyttäreni kanssa, vaikka kehoni tuntui heikolta ja en ihan täysin luottanut jaksamiseeni. Selvisin tietenkin hyvin, mutta otin varovaisesti ruokailujen suhteen. Mitään ei tullut pois, onneksi.

Neljäs päivä, tänään. Tunnen olevani taas oma itseni. Voimat ovat palautuneet, jaksan hoitaa ja naurattaa tytärtäni täysillä. Olen helpottunut. Eniten mieltäni rauhoittaa se, ettei tyttäreni ole osoittanut merkkiäkään vatsataudista ja miehenikin on oma, täysin terve itsensä. 

Olen kiitollinen siitä, että sain läheisteni apua, kun sairastuin. Tiedän, ettei se oli itsestäänselvyys. Kaikki miehet eivät osaa tai halua hoitaa lapsiaan tai eivät yksinkertaisesti voi olla poissa töistä. Tai mieheni olisi voinut olla työmatkalla, jolloin hän ei olisi voinut olla apunani. Tiedän myös, etteivät kaikki isovanhemmat ole lapsiperheiden apuna: osa ei ollenkaan, osa ei tuosta vain pitkien etäisyyksien takia, osa on niin vahvasti vielä työelämässä, ettei se ole mahdollista. 

Olen kiitollinen tukijoukoistani.