Suurimmalle osalle suomalaisista 11. marraskuuta merkitsee tänä vuonna Isänpäivää. Minulle se merkitsee myös päivää, joka on jäänyt omaan historiaani aivan toisista syistä.

Tasan vuosi sitten meillä ei juhlittu. Ehei, pikemminkin juuri päin vastoin. Itkin karvaita pettymyksen kyyneliä historiallisena päivänä 11.11.11. Sinä päivänä moni pari vihittiin avioliittoon. Meillä haave omasta pikkuisesta oli taas siirtynyt kuukaudella eteenpäin, koska kuukautiseni eli tähtipäivät olivat alkaneet. Käsittelin asiaa tulostamalla lapsettomuusklinikan esitietolomakkeet ja lukemalla läpi kaikki asiaan liittyvät keskustelupalstat, jotka vain löysin.

Nyt, 11.11.12 voin hymyillä asialle. Hymyilen, koska 11.11.11 päivämäärä koristaa nyt äitiyskorttiani. Se päivämäärä oli myös raskautta edeltäneiden viimeisten kuukautisten alkamispäivämäärä. Eli synkän surun jälkeen alkoi rento kierto, jolla olimme kumpikin niin keskittyneitä muihin asioihin, ettemme muistaneet ottaa paineita raskauden alkamisesta. Mitä suurimmalla todennäköisyydellä juuri siksi juuri siinä kierrossa sitten tärppäsi.

Emme siis tarvinneet tulostamiani lapsettomuusklinikan esitietopapereita. Heitin ne roskiin, kun raskaus oli edennyt turvallisimmille viikoille. Sain kuitenkin aivan mielettömästi toivoa ja uskoa tulevaan ja onnistumiseen pelkästä ajatuksesta, että voimme saada apua, jos sitä tarvitsemme. Paineet purkautuivat, rennompi fiilis ilmestyi ja me onnistuimme. Rakas ihmeemme tuolla tuhisee sitterissä, iloisesti hymyillen. 

Ihania ihmeitä todellakin tapahtuu.