Viikko sitten pääsin kotiin sairaalasta. Ensimmäinen viikko vuodelepoa kotona takana.

Tämän viikon aikana muut ovat siivonneet kotimme, olen saanut astella valmiiseen ruokapöytään ja keskittyä vain vauvaan ja lepäämiseen. Onhan se mielenkiintoista, että tällä hetkellä äitini tietää minua paremmin, mitä jääkaapissamme ja kuivakaapeissa on ja mieheni on suvereenisti vastannut isoista ja pienistä ruokaostoksista. Ennen minä olin mukana isoja ostoksia tehdessä tai olin se, joka kävi tekemässä pienempiä täydennyksiä.

Suurin syyllisyyteni on viime päivinä kadonnut. Siihen on vaikuttanut se, että olen huomannut rakkaan mieheni ottavan kaiken yhtä tyynesti kuin ennekin. Siinä hän on hoitanut kotijuttuja samalla kuin on rempannut uutta kotiamme ja etsinyt sopivia huonekaluratkaisuja. Ei voi kuin ihailla rakastani. 

Olen oikeasti myös malttanut levätä. Olen tuntenut pieniä nipistelyjä, mutta ne ovat jääneet yksittäisiksi pieniksi muistutuksiksi siitä, miksi minun tulee olla suurimman osan ajasta vuodelevossa. Ei siis mitään syytä huoleen ja hyvä niin.

Jokainen päivä lisää kohdussa on parempi rakkaalle pikkuiselle. Iloitsen joka aamu siitä, että taas on yksi uusi päivä raskaudessa. Nautin raskaudestani ja toivon, että pikkuinen kasvaa vielä pitkään kohdussani.