Aamulla kävimme jälleen neuvolassa. Tämä olikin sitten viimeinen käynti tutussa talossa, sillä kesäksi neuvolantäti ja neuvolalääkärit muuttavat toisen terveyskeskuksen tiloihin. Seuraava käynti on jo varattu sitten sinne.

Sain iloisia uutisia: Hb on 130, joten se on noussut viime käynnistä. Paino on noussut sellaiset +400g/vko, jota neuvolantäti piti hyvänä. Oma äitini oli jo huolissaan, että olisiko minun pitänyt lihoa enemmän, mutta selvästikään ei.  Sf-mitta on 27, joka on normaali.

Pikkuinen osoitti olevansa todellakin pikku vintiö, sillä kun neuvolantäti tunnusteli vauvamme asentoa, pikkuinen otti hatkat ja kipitti karkuun niin paljon kuin vain kohdussa pääsi!  Totesimme, että vauvalla on selvästikin hyvin vielä tilaa liikkua. Tällä kertaa katsottiin tarjonta, joka oli juuri ilokseni rt. Toki pikkuisemme voi muuttaa tarjontaansa vaikka kuinka monta kertaa ennen h-hetkeä, mutta olin todella tyytyväinen. Ja selvästi havaintoni uudesta asennosta varmistui. Pikkuisen sykkeet olivat tutusti 145, samoissa lukemissa ne ovat liikkuneet koko ajan.

Ihanin asia on kuitenkin se, että neuvolantäti laittaa eteenpäin lähetteen äitiyspolille synnytystapa-arvioon!  Hän sanoi, että jo pieni kokoni tekee sen, että lähete lähtee ja kun mielialakyselyn kohdalla kerroin synnytykseen liittyvästä pelostani - lantioni mahdollisesta ahtaudesta - niin hänestä asia on selvä. Toki voi olla, että lähete palautuu takaisin ilman aikaa, mutta oma pelkoni laimeni kummasti, kun on mahdollisuus siihen, että paikat todella tsekataan ja saan asiaan varmuuden.

Sain ohjeet ja lomakkeet pikkuisen liikkeiden laskentaan. Olen toki itsekseni laskenut jo pikkuisen liikkeitä kauan, mutta nyt sitä pitää oikeastikin tehdä, jos tuntuu, ettei pikkuinen liiku samaan tahtiin kuin normaalisti. Toistaiseksi pikkuinen on kyllä ollut sen verran aktiivinen, että olen voinut olla sen suhteen rauhallisin mielin. On kuitenkin hyvä asia, että odottajia kehoitetaan seuraamaan pikkuisen puuhia ja laskemaan liikkeitä.

Lähden aina neuvolasta hyvillä mielin, niin kävi tänäänkin. Nyt vain tosiaan pitää muistaa, että ensi kerralla matkaan täytyykin varata enemmän aikaa.