Ensimmäinen neuvolalääkärikäynti on onnellisesti takana. Onkin siis aika käsitellä tapaamisessa käsiteltyjä asioita.

Lääkäri oli ystävällinen nainen, mutta tapaaminen oli todellakin lyhyt, olisikohan siinä kymmenisen minuuttia mennyt, kun olin jo käytävässä kotimatkalla. Hiemän hämmästyneenä.

Tapaamisen aluksi juttelimme kivuistani. Kaiken takana on lantion löystyminen, siksi kävely sattuu, istumisesta nouseminen sattuu ja nivuksen alueella tuntuu kipua liikkuessa. Kipu todellakin jatkuu synnytykseen asti, jopa sen jälkeenkin, joten hyvä juttu, että olen jo siihen tottunut. Herkkua se ei ole, enkä jatkossa tule tekemään rakastamiani pitkiä kävelyitä. Sen sijaan eilinen kylpy tuntui auttavan joksikin aikaa.

Verenpaineeni oli hyvä. Se ilahduttaa aina, kun tietää, että äidilläni lukemat nousivat huimii lukemiin raskauden aikana. Minulla ei ole aihetta huoleen, joskin haluan mitata lukemat joka viikko äitini luona. 

Yksi huolenaihe lähti, kun tarkistettiin kohdunkaulan tilanne. Paikat ovat kiinni, joten muutamat tuntemani supistukset eivät ole tehneet tuhoa, mikä helpotus! Kun kysyin supistusten tunnistamisesta, lääkäri kertoi, että sen pystyn kunnolla itse tunnistamaan supparit synnytyksen jälkeen. Ne kun ilmenevät eri tavalla eri odottajilla. Pääasia, että muutamat supparit eivät ole tehneet tuhoa.

Pikkuisen sydänäänien kuuleminen on aina kivaa.Liikkeet olivat jälleen ++, sf mitta oli kohonnut lukemaan 25, joka on kuulma hieman yläkäyrällä. Lapsiveden määrä on normaali ja kaiketi pikkuisella on kaikki hyvin. Kokoarviota tai sijaintia en saanut tietää, niistä ei vielä ole kiinnostunut kukaan muu kuin minä... Toki tiedän, että ne muuttuvat, mutta olisihan se ollut kivaa tietää hieman lisää pikkuisesta jo nyt.

Kun kyselin, että missä vaiheessa lantioni soveltuvuus alatiesynnytykseen selvitetään, vastaus oli, että rv 37-38. Syvä huokaus, sillä silloin osa pikkuisista on jo maailmassa! Siinä vaihessa on myöhäistä arvioida mitään... Jatkan siis aiheesta neuvolassa ja toivon, että pikkuinen ei ole perinyt äitinsä "kaikkialle etuajassa" - asennetta syntymisensä suhteen. Ymmärrän hyvin, että jos suurin osa vauvoista syntyy rv 40 tai sen jälkeen, niin synnytystavan voi arvioida kaikessa rauhassa rv 37, mutta entä ne muut...?

Pääasia on, että pikkuisella vaikuttaisi olevan asiat ihan mukavasti ja minun kohdallani ei ole myöskään aihetta huoleen, mitä nyt kipun kanssa mennään. On kivun kanssa elämisestä ennenkin selvitty, joten onnistuu se nytkin.