Heräsin aamulla 5.28. Jännitän erilaisia asioita etukäteen, tällä kertaa sokerirasituskoetta. Perhosia oli siis vatsassa vauvan lisäksi, heti aamusta.

Olin etukäteen pohtinut, että miten aamu sujuu, kun normaalisti nälkä tulee nopsasti heräämisen jälkeen. Taisi se jännitys toimia, kun niin ei käynyt. Katsoin hieman aamu-tv:tä, pakkasin eväät mukaan ja mies ystävällisesti antoi kyydin sairaalaan.

Ilmoittauduin, kun en ollut aivan varma, että missä kohtaa minun pitäisi laboratoriotiloissa olla. Se olikin juuri oikea ratkaisu ja sain ohjeistuksen oikeaan nurkkaan. Hoitaja kävi kutsumassa minut jo ennen kahdeksaa, joksi olin aikani varannut. Se oli positiivista, sillä ajattelin: mitä nopeammin asia on aloitettu, sitä nopsemmin se on myös ohitse.

Tietojen tarkistus, verikoe vasemmasta kädestä ja eteeni tuotiin läpinäkyvää litkua sisältävä kannu ja kertakäyttömuki. Oli aikaa tyhjentää kannu maksimissaan 5 minuuttia.

Eka lasillinen meni suhteellisen nopeasti, ehkä liiankin nopeasti. Halusin vain saada sen tehtyä. Toinen lasi olikin jo vaikeampi saada alas, mutta onnistui. Mitään hyvää juoma ei ollut. Mieleen tuli vahva flashback vuoteen 1987, jolloin jouduin juomaan vastaavan näköistä litkua laktoosi-intoleranssin selvittämiseen. 

Odottaminen meni nopeammin kuin osasin aavistaa. Luin 3 lehteä ja sitten minut kutsuttiin taas uuteen verikokeeseen. Eri hoitaja, tällä kertaa näyte otettiin oikeasta kädestä. Sattui vähemmän, mutta jälkeen päin pistojälki vuoti enemmän. 

Toisen tunnin luin kirjaa. Olin ottanut mukaan pienen, pehmeän pokkarin, jota lukiessa aika menikin nopeasti. 

Viimeisen verikokeen otti taas eri hoitaja, tällä kertaa jälleen vasemmasta kädestä. Kaikkea sitä ihminen tekeekään pikkuisensa vuoksi, ajattelin, kun näytettä otettiin. Kysyin, että koskahan saisin tietää tulokset. Soita huomenna neuvolaan, kuului ystävällinen vastaus. Tein heti mentaalisen muistilapun olla kännykän äärellä 12-13 ja soittaa neuvolaan. Haluan tietää tulokset niin pian kuin mahdollista. Ensimmäisen hoitajan lausahduksesta päätellen eka arvo oli kaiketi ok, mutta lukemaa en tiedä.

On tärkeää tietää, että missä mennään. Jos minulla on raskausdiabetes, niin voin reagoida asiaan. Toivottavasti niin ei kuitenkaan ole. Huomenna se sitten selviää. Ehkä.