Yk9 eteni rauhallisesti, sen kummemmin oireilematta. Ajattelinkin jo tyynenä, että ehkäpä se sitten oli siinä; ei mitään syytä tarkkaillakaan kehon mahdollista oireilua, kun mitään oireilua ei ole.

Olen edelleen sitä mieltä, että mainitsemani huono olo johtui macasta, vaikkei vastaavaa olekaan sen koommin ollut, vaikka olen syönyt maca-annokseni joka päivä.

Tuntemani väsymys (siis taistelen juuri, etten nukahtaisi kirjoituspöydän pintaa vasten) johtuu siitä, että parina viime päivänä olemme valvoneet pitempään kuin normaalisti. Simppeliä.

Eli hyvin yksinkertaista. Sitten tuli eilinen ja tätini kutsut.

Menimme tosiaan tätini 60-vuotiskutsuille. Näin paljon tuttuja, suurin osa vieraista oli sukulaisiani ja kaikki vieraat olin tavannut aikaisemmin useita kertoja. Sen sijaan oma, yllättävä vieras, on täysin uusi.

Istuin kaikessa rauhassa olohuoneessa, kuuntelin ympärilläni käytäviä keskusteluja kun bang, rintani sivuun alkoi koskea. Pistää. Sama juttu toisessakin rinnassa. Ensimmäinen ajatukseni oli: eihän sen pitäisi olla tällaista.

Olen toki lukenut, että on täysin mahdollista, että rinnan sivuun koskee kiertopäivänä 23 naisella, joka saa positiivisen raskaustestin myöhemmin. Tiedän, että kokemani tunne voi olla raskausoire. En vielä tiedä, pitääkö se paikkansa kohdallani. Tiedän vain sen, että jotenkin oletin rintojen sivuun koskevan silloin kun niihin itse koskee jossakin tilanteessa, ei silloin kun sitä vain istuu paikallaan tekemättä mitään erityistä.

Tänään on sitten kp 24. Samaa kipua on tuntunut rintojen sivulla, ei tosin yhtä kauan tai kipeästi. Sen sijaan huomasin, että kun katsoin telkkaria sohvalla makoillen, kehoni ei tykännyt asiasta tippaakaan. Tuli epämiellyttävä olo, joten oli pakko nousta istumaan. 

Masussa on ollut outo olo tässä jonakin aikaa, eikä tämä päivä ole poikkeus. Tuttuja nippailuja ei ole tuntunut, mutta tänään tunsin toisenlaista tunnetta, jota voisi kaiketi kutsua samalla sanalla. Mielenkiintoista tietää, että onko iloisia uutisia tulossa ensi viikolla (= * - päivät jäävät pois) vai syytä huolestua ja hakeutua lääkäriin...

Ensi viikolla olen paljon viisaampi. Neljä päivää ja tiedän jo paljon enemmän. Toki *-päivät saattavat oireilla paria päivää aikaisemminkin tai alkaa tuosta vain kp28. Olisihan se aika mahtava joululahja, jos tällä kertaa *-päivät eivät tulisikaan!