Olen tehnyt sen erehdyksen, että tein listan kierroistani. Listasin siihen kaikki 7 riviä, mistä *- päivät alkoivat, mihin ne loppuivat. En halua siihen listaan yhtä lukua. Yk7:n kohdalle viimeistä päivämäärää.

Olen optimisti, mutta olen huomannut, että se on kummasti loitonnut ja vauvaintoni karissut tämän matkan aikana. Pettymyksiin tottuu. 

Nyt minua on alkanut mietityttää, että en odotakaan onnistumista eli plussaa vaan osaan odottaa ainoastaan uutta pettymystä, *-päiviä. Juuri nyt olo on vain turta, ja kohta ovat ovella ovispäivät.

Minulla ei ole aavistustakaan, että miten saisin sen saman odotuksen ja ilon tunteen, jota tunsin ennen kuin aloitimme yrittämisen. Nyt tuntuu vain, että joka kuukausi kehoni pettää minut ja meidät, enkä tiedä miksi.

Olen lukenut ja kuullut monia tarinoita ihmisistä, joiden lapsettomuus loppui. Kaiken toivon oli pitänyt olla jo mennyt, mutta kappas, heillä on useita biologisia lapsia. Niitä tarinoita liikkuu. Sen pitäisi herättää toivoa, koska emme tiedä mitään varmasti, mutta pieni ääni takaraivossa jo kuiskuttaa, että keitä ne ihmiset oikein ovat? Ja: tapahtuukohan ihmeitä todellakin vain muille. 

En voinut olla miettimättä eilen illalla, että miten "lapseton" määritellään? Olemmeko me jo lapsettomia vai onko se termi, jota heitetään ilmaan vasta, kun asiasta on lääketieteellinen diagnoosi? Olemmeko me vain välimaastossa; ehkä tulevat vanhemmat, ehkä tulevat lapsettomat?

En jaksa edes itkeä. Ehkä se helpottaisi. En vain tiedä, miten minun pitäisi suhtautua tähän kiertoon. Minua pelottaa kierto kierrolta enemmän, että jotakin on vialla ja että se jokin on minussa.

Rakas mieheni on ihana tämän kaiken suhteen (niin kuin kaiken muunkin), hän on vieläkin optimistisempi kuin minä, vaikka kutsuukin itseään realistiseksi pessimistiksi. Hän jaksaa kuunnella, tukea ja kannustaa, kierto toisensa jälkeen. En vain rehellisesti sanottuna tiedä, miten kestän, jos emme koskaan saa lapsia. En tiedä, miten kestäisin sen. Joten en koskaan halua tietää.

Mitä enemmän ihminen kokee pettymyksiä, luulisi ihmisen kestävän uusia takaiskuja yhä paremmin. Mutta ei se niin ole. Sanonnan mukaan kaikki, mikä ei tapa, vahvistaa. Kuinka vahva sitä oikein pitää olla, että voi saada lapsen?