Rakas mieheni on tapaamassa ystäviään ja minun olisi pitänyt tavata omia ystäviäni, mutta yksi heistä ilmoitti viime tipassa, ettei pääse ja toinen päätti olla tulematta ihan muuten vain, eikä ilmoittanut mitään. 

Ystävieni käytös ja syksyinen alakuloni saivat minut kurkistamaan vauvakuumeisten keskustelupalstoille. Kaikki olisikin paremmin, jos olisin pysynyt vain niissä, mutta ei, klikkasin tieni myös Lapsettomuus - puolelle. Ja myös keskusteluun, jota käyvät yli puoli vuotta esikoista yrittäneet. Ei olisi pitänyt, ei.

Kun luin pari ensimmäistä viestiä Lapsettomuus - puolella, kyyneleet alkoivat valua pitkin poskiani. Se oli lähes automaattista. Siellä oli paljon lyhenteitä, joiden merkitystä en halua oppia ja tarinoita, joiden joukkoon en halua liittää omaani. 

Menin siis kurkistamaan, mistä yli puoli vuotta yrittäneet kirjoittavat. Ajattelin sen tuovan toivoa ja optimismia iltaani. Se ei vain auttanut. 

Nyt olen tehnyt juhlallisesti itselleni lupauksen: en mene enää ikinä katsomaan, mistä Lapsettomuus - keskustelussa ja vastaavissa puhutaan ja kirjoitetaan. Se tekee minut vain surulliseksi ja lohduttomaksi, enkä tarvitse sitä yhtään enempää. Mieleni osaa löytää surun sävyt aivan tarpeeksi nopeasti ihan itsekin. 

Tästä lähtien jos menen lukemaan keskustelupalstoja, pysyn kiltisti vauvakuumeisten tai (optimisti naputtelee) odottajien puolella. Piste.