Tänään, torstaina 11.syyskuuta, poksuu uusi raskausviikko. Tällä kertaa täyteen tuli 35, jota olen kovasti odotellut pelätessäni ennenaikaista synnytystä.

Ai mikä tässä viikossa on sitten niin erityistä? No, se, että synnytyssairaalani silmissä rv35 on se viikko, jolla synnytystä ei enää estellä, joten vauva saa syntyä, jos hänestä niin tuntuu. Vaikka minun puolestani pieni saa rauhassa kasvaa ja kehittyä kohdussa, synnärin silmissä ei ole megahätää, jos hän sattuisikin jo syntymään. Se rauhoittaa kummasti mieltä.

Rv35 merkitsee myös äitiysloman alkamista. Ei sitä, että näin kotosalla esikoista hoitavan elämää tämä asia mitenkään mullistaisi, mutta on taas yksi raskauden virstapylväs saavutettu ja olen siitä hyvin iloinen ja onnellinen. =)

Jos radia ei olisi, tänään juhlistaisin asiaa varmasti jollakin hyvällä jäätelöllä tai suklaapatukalla, sellaisella pienellä herkulla. Koska olen sopinut itseni kanssa, että herkuttelen vasta joskus vauvan synnyttyä, taidan illemmalla paistaa minulle ja miehelle pihvit ja antaa neidille päivällisellä hänen suurta herkkuaan: maissia.