Eilen koitti sitten se aamu, jota olimme pitkään odottaneet ja hieman hermoilleet eli rakenneultra (ru).

Aika oli heti aamusta, 8.00, joten tiesimme, ettei päivä paljon vanhene sitä odottaessa. Tosin esikoinen, rakas neiti, päätti herättää minut jo 5.20 ja enkä en jälkeen unta saanut... Lähdimme Jorviin ja äitiyspoliklinikalle hyvissä ajoin ja lopulta odotusaikaa ei liikaa ollut, sillä varttia vaille 8 ei ilmottautuminen ollut vielä auki ja alkoi jo jännittää.

Kun kello löi 8, pääsimme ultraan. Mukava kätilö varmisti heti raskausviikot, rv 20+5, siitä olimme yhtä mieltä. Sitten vain paikalleni ultraa varten. 

Täytyy sanoa, että vaikka olin vielä päivää ennen ultraa aika tyyni, illalla ja etenkin aamulla jännitti. Suurin osa peloista kaikkosi, kun kuulimme, että pikkuisen jalat vastaavat täysin viikkoja, pieni sydän sykki vimmatusti (syke 128, pieni nukkui) ja saimme painoarvioksi 390 grammaa. Odotamme siis klassisen kokoista jauhelihapakettia, kätilö vertaili. Pikkuinen vastasi viikoiltaan rv20+6, eli oli pikkuisen isompi.

Minusta tuntui, että nyt kätilö selosti meille pikkuisen mittojen ottamisesta ja rakenteista paljon paremmin ja tarkemmin kuin esikoisen kohdalla. Nyt tosin asiaa auttoi se, että pikkuinen pysyi paikoillaan, joten kätilön oli helppoa olla ripeä. Esikoinen kun säntäili ympäri kohtua, minkä ehti... 

Lopuksi kätilö kysyi, että onko jotakin, jota haluaisimme kysyä. Mies sanoi, että sukupuoli olisi kiva tietää. Kätilö kertoi, että pieni oli sen jo paljastanut, mutta hän näyttää sen meillekin. Ja sitten saimme tietää, että saamme POJAN. =)

Lähdimme ultrasta hyvillä mielin, mukanamme jopa 7 (!) kuvaa pikkuisesta, vaikka kätilö sanoikin, ettei poikamme kuvaustuulella ollut. Söpöt kuvat tuli katsottua heti autossa matkalla kotiin.

Nyt mieli on helpottunut, pienellä oli kaikki hyvin ja saamme tietää, että millaista on olla äiti ja isä pienelle pojalle.