Eilen alkoi kipu, tänään aukesi pato. Yk7 on alkanut ja minä olen kärttyinen.

On kiertoja, jotka lupaavat hyvää ja toiveet nousevat. Sitten on kiertoja, joista osasi aavistaa, ettei tärpännyt, sellainen oli tänään loppunut yk6, joten en voi sanoa, että olisin yllättynyt. Lämpö ei ollut koholla eikä oireen oiretta ollut. Ainoa yllätys oli se, että yk loppui jo kp27.

Yk6 nautin siis gelee royalea hieman alussa ja sitten vehnänalkioöljyä. Tässä uudessa kierrossa jatkan ainakin nyt alustavasti vehnänalkioöljyn nauttimista, vaikka mielessä kävikin, että pitäisikö ottaa "luomu"kierto ja jättää öljyt kaappiin. 

Toivon kovasti, että löytäisin takaisin optimismini. Toivon, että osaisin uskoa plussaan yhtä vahvasti kuin mieheni, joka on sitä mieltä, että se on vain ajan kysymys. Olin vain niin toiveikas, että saisimme plussan nopeammin kuin esikoista yrittäessämme. Se toivo on saanut kovan kolahduksen ja lisää kylmää kyytiä on tullut, kun yk:t ovat vain napsuneet, eikä mitään muuta ole tapahtunut.

Emme ole yhtään lähempänä toisen lapsen saamista kuin tähän aikaan vuosi sitten. Se helpoimmillaan vain pettymys, pahimmillaan raastavaa kaipuuta toisen pienen perään. Toiset vauvakuumeiset tietävät hyvin, että mitä tarkoitan. Kaipuu on vain kova... Sen vuoksi itkin katkerasti parina viime päivänä, sen vuoksi vietin pari tuntia keskellä yötä lukien keskustelupalstoja, kun en saanut nukuttua kaipuultani.

Asiaa ei auta, että hyvä ystäväni sai esikoisensa pari päivää sitten. Lähitulevaisuudessa koittaa päivä, jolloin menemme katsomaan tätä pikkuista. Se tulee olemaan vaikeaa siinä mielessä, että tämä vauva muistuttaa, ettemme ole vielä saamassa toista ja lisää vain kuumettani. Näin tulee olemaan, vaikka tiedän, että hekin ovat joutuneet kokemaan paljon ennen kuin haave omasta lapsesta toteutui. 

Ja jouluna tapaamme toisen vauvan. Tällä pienellä on ikää neljä kuukautta silloin. Emme siis voi välttää vauvoja. Näen toki muita vaunujen kanssa liikkuvia joka päivä, kun ulkoilemme ja hoidamme asioita. Moni muista äideistä odottaa toista tai kolmatta pikkuista. Silloin toivon, että voisin pian olla yksi heistä. Se on taas kuukauden verran kauempana.

Tämä viikko on ollut raskas, sitä ei käy kieltäminen. On jotenkin vain taas kömmittävä eteenpäin, vaikka haluaisi jäädä petiin itkemään pariksi päiväksi. Taaperon äidille vain se ei ole mahdollista... On vain jatkettava, vaikkei ole aavistustakaan, että mistä sen huolettoman ja rennon yritysfiiliksen taas löytäisi. On vain raskas tunne, että onnistuukohan tämä enää, sillä sekundäärinen lapsettomuus on ihan oikea, monia pareja koskettava asia.

Olen jo synkkinä hetkinä pohtinut. että kuinka kauan tätä jaksaa? Ja että miten suhtaudun hoitoihin nyt, kun yksi pikkuinen meillä kuitenkin jo on. Ja että missä vaiheessa todetaan, on sekundaarinen lapseton?

Toivon kovasti, että jouluvalmistelut veisivät ajatukseni muualle. Tässä vaiheessa kuin asia on juuri päin vastoin; Plan B2 on vienyt iloni joulustakin... Ei hyvä, kun sukulaiset kokoontuvat tänä vuonna meille. Koitankin parhaani mukaan keskittyä viimeisten lahjojen metsästykseen, leivonnaisten suunnitteluun ja kodin koristeluun. Jos sitä kautta jostakin se optimismi taas löytyisi.

Plussatuulia muille!