Tänä aurinkoisena ja lämpimänä lauantaina tuli täyteen raskausviikko 41+0.

Voin rehellisesti sanoa, etten tiedä pitäisikö asiaa juhlia vai ällistellä. Minulle sanottiin, ettei pikkuinen tule pysymään kohdussa laskettuun aikaan asti, puhumattakaan, että mentäisiin viikolla ylitse. Mutta täällä sitä sitten vain ollaan, eikä pikkuisella vaikuta olevan minkäänlainen kiire pihalle. 

Voi niitä ihmisten ällistyneitä katseita, kun he kuulevat lasketun ajan olleen jo viikko sitten. Siksi oli pakko todeta yhdelle puolitutulle ruokakaupassa, että jännitämme, josko pääsemme kaupasta pihalle ilman vauvan ilmestymistä...wink Pakkohan sitä oli jotakin hupia kaikista ällistelyistä vetää... Tänään yksi naapuri kyseli asiaa ja toinen näki minut ikkunastaan, joten tietää, että ei, ei niillä ole vielä(kään) vauva syntynyt.

Minusta tuntuu, että vauva on kuunnellut isoäitinsöä toivetta ja möllöttelee tyytyväisenä kohdussa maanantaiseen kontrolliin asti. Tai sitten vaavali suunnittelee ylläriä yölle tai huomiselle. Mene ja tiedä. Oireita kun ei ole.

41+0 kunniaksi pääsin huolestumaan verenpaineestani, joka nousi aivan uusille luvuille: 135/93 heti aamusta. Ei kun tekemään kontrollimittauksia ja kun alapaine pysyi vikaa mittausta lukuunottamatta yli 90, soitin synnärin päivystykseen. Mukava kätilö kyseli tarkkaavaisesti muista oireista ja totesi, ettei ole syytä pelkoon tai huoleen. Sain kehotuksen juoda reippaasti vettä ja lepäillä. Ja tarkistaa verenpainelukemat päivän mittaan.

Myöhemmät lukemat olivatkin jo alhaisemmat, joten ehkä paineissa näkyi, että olin nukkunut katkonaisemmin taas vaihteeksi, kun heräilin useasti käymään vessassa ja kääntämään kylkeä lonkkien huudettua armoa. Alkuyöstä minua valvoitti hermoilu kovaa vauhtia lähestyvästä synnytyksestä, vaikka olenkin tietoinen siitä, että pelko voi pidentää synnytystä, kun taas rentoutumalla kivutkin voivat olla hieman lievempiä.

Totuus on, että synnytys on kohta edessä; tuntien, päivien tai viikon kuluessa, joten jännitys minulle sallittakoon.