Kesäkuu on alkanut ja raskausviikot alkavat kolmosella. Vau, niin se aika hujahtaa eteenpäin! Muistan raskauden alussa pohtineeni, kuinka kaukana tämä kesä onkaan. Ja nyt se on jo ehtinyt tänne. 

Viisi viikkoa ja äitiyslomani alkaa. 7 viikkoa ja rakas pikkuinen on täysiaikainen. 10 viikkoa ja laskettu aika koittaa. Siitä pari viikkoa eteenpäin ja ihana pikkuinen möyryäjä onkin viimeistään sylissäni! Aika upeaa ja uskomatonta. Melkein pitää nipistää itseäni, että olemme todellakin jo näin pitkällä! 

Toki tiedän, että viimeinen kolmannes on haastava. Jos ekalla kolmanneksella oli epävarmuutta ja pahoinvointia, tokalla päänsärkyjä ja lantiokivut alkoivat, nyt sitten on yhtä sun toista pientä ja isoa muutosta tulossa ja omassa olossa on jo pientä tukaluutta havaittavissa. Hupaisaa on toki se, että nyt kun pikkuinen on ylempänä, minä voin hieman helpommin kumartua - joskaan en usko tämän huvin kauaa kestävän. Massu edelleen määrää sen tahdin, jossa liikun ja iltaisin on jo vaikeampaa löytää kivaa nukkuma-asentoa. Odotan jatkoa mielenkiinnolla.

Ajatukseni ovat kiintoisasti suuntautuneet jo valmisteluiden pariin. Olen laatinut useita listoja niistä kaikista asioista, joita pitää vielä pohtia, tehdä, hankkia ja valmistella ennen kuin pikkuinen syntyy. Minulla on siis lista hankittavista asioista, lista sairaalakassiin tuleville asioille (mutta tosiaan pitäisi hankkia/etsiä/lainata se sairaalakassi!), lista vauvan kotiutumisvaatteille ja lista uuteen kotiin hankittaville jutuille (kuten vauvan huoneen sisustus, vauvan turvallisuus, puuttuvat isommat hoitotarvikkeet). Listat ovat kaiketi sitä kuuluisaa pesänrakennusta, jota en juuri nyt voi sen kummemmin toteuttaa. Jos asuisimme jo uudessa kodissamme, varmaan pesisin kaikki lattiat, vauvan huone olisi jo tiptop, sairaalakassi pakattu ja olisin kokannut ja leiponut pakkasen täyteen ruokaa ensimmäisiä viikkoja varten... Kyllä, minusta on ihanaa tehdä kaikki etupainotteisesti ja valmistautuminen rakkaan pikkuisen saapumiseen ei ole mikään poikkeus tässä asiassa. Nyt vain pitää odotella monen asian suhteen uuteen kotiin pääsemistä.

Miehelläni on menossa oma versionsa pesänrakennuksesta. Hän on tehnyt toista remppaa ja kovasti suunnittelee uuden kotimme remonttia. Hän on jo listannut alustavan päivän muutolle, joka jättäisi hyvin tilaa tehtäville töille. Toki minä tiedän, että ajallisesti vauva saattaa olla maailmassa jo silloin, mutta kaikkea ei voi saada - on pelattava niillä korteilla, joita on ja muutettava silloin, kun uusi koti on todennäköisesti siinä kunnossa, että sinne voi muuttaa. Oli silti söpöä, kun aamullakin mies pohti, että mikä olisi optimaalisin tapa kuljettaa tavaramme tästä kodista uuteen - tarvitaanko siis rekka vai riittääkö pakettiauto, pari tavallista autoa ja perävaunu? 

Ja toki mielessäni siintää jo synnytys. Olen käynyt vauvan kanssa keskustelua sopivista päivistä... Kunhan vitsailen. Äitini riemuitsisi, jos vauva saisi saman syntymäpäivän kuin edesmennyt isoisänsä, minun isäni. Vauvan LA:n jälkeinen päivä taas antaisi synttärille kivat numerot: 12.8.12. Tässä vaiheessa kun minulla ei ole aavistustaan siitä, että syntyykö pikkuinen alatiesynnytyksellä vai sektiolla, niin on todettava, että vauva päättää syntymäpäivänsä. Jos taas lantioni onkin liian ahdas tai vauva viihtyy perätilassa tai viistossa ja sektio on edessä, niin yht'äkkiä  me pääsemmekin pohtimaan kivaa päivää. Minä olen aikanani syntynyt maanantaina, mieheni keskiviikkona. Mielenkiintoista nähdä, että mikä viikonpäivä pikkuisemme syntymäpäiväksi osuu.

Minä en edelleenkään osaa pelätä synnytystä, vaikka tiedänkin sen olevan päivä päivältä ja viikko viikolta lähempänä. Olen kokenut kovaa kipua aiemmin, joten en osaa pelätä sitäkään. Epiduraalia sen sijaan pelkään runsaasti edelleen, vaikka se ilmeisesti onkin tehokas apu synnytyskipuun. En aio leikkiä sankaria synnytyksessä, sillä en tiedä kuinka voimakasta synnytyskipu todella minulla tulee olemaan. Minun synnytyssuunnitelmani - sitten kun se pitää päättää ja laatia - on varmaankin hyvin yksinkertainen: mennään tilanteen mukaan. Olen lukenut runsaasti synnytyskertomuksia ja harkinnut eri kivunlievitysmetodeja. Toivon kyllä, että ennätän keskustella ammattilaisen kanssa eri vaihtoehdoista ennen synnytystä.

Tiedän, että jotkut äidit suhtautuvat negatiivisesti sektioon. Sitä ei pidetä "oikeana" synnytyksenä. Minä en ajattele edelleenkään niin. toki kantaani varmaan vaikuttaa se, että olen itse saapunut maailmaan suunnitellulla sektiolla, keisarinleikkauksella. Äitini kohdalla se oli paras vaihtoehto, sillä hän ei halunnut ottaa mitään riskiä ahtaan lantion vuoksi ja ylilääkäri piti asiaa selvänä: leikkaus on ainoa vaihtoehto. Minä en pelkää alatiesynnytystä enkä sektiota. Toivon ainoastaan, että minunkin kohdallani selvitetään hyvissä ajoin, että mikä on lantioni tilanne.

Ainoa asia, jota synnytyksen suhteen todella kammoan, on juuri se tilanne, että minut pakotetaan synnyttämään alakautta ilman, että kunnolla selvitetään, että onko se minun kehoni kohdalla paras vaihtoehto. En halua ottaa mitään riskiä rakkaan pikkuisen kohdalla! Tulen siis vaatimaan, että lantioni selvitetään ihan oikeasti. On painajaiseni, että saan synnytyksessä pahat repeämät ja minulle kerrotaan jälkeenpäin, että lapsi oli niin suuri ja lantioni niin ahdas, etten oikeasti olisi saanut edes kokeilla alatiesynnytystä. Olisi painajaiseni kuulla meidän molempien hengen olleen vaarassa vain siitä syystä, ettei asia tarkistettu.

Jos käy niin, ettei neuvolan ja neuvolalääkärin puolelta asiaa pidetä yhtä tärkeänä, niin saatan hyvinkin mennä yksityiselle asiaa selvittämään. Haluan pikkuisen syntyvän turvallisesti, oli kyse alatiesynnytyksestä tai sektiosta. En halua joutua hätäsektioon sen vuoksi, ettei pelkäämääni asiaa tutkittu. 

Toki tämänhetkiseen epävarmuuteeni ja pelkooni vaikuttaa se, etten tiedä pikkuisen kokoa. Uskoisin, että hyvällä lykyllä saamme jo maanantain neuvolassa jonkinlaisen arvion. Kai? Se rauhoittaisi mieltäni aivan varmasti - tai vakuuttaisi, että synnytystapa-arviossa on oltava hyvin tarkkana. Tässä asiassa en halua kuulla jälkiviisaita sanoja. 

Tulevat viikot ovat siis mielenkiintoista aikaa. On remonttia, muuttoa, valmistautumista... Toivottavasti myös rentoa lomailua ja lepoa ennen pikkuisen syntymää.