Aurinko paistaa ulkona ihanasti. Kävin eilen jo lyhyesti ulkona, ensimmäistä kertaa sitten maanantain. Heti kadutti. Minä siis jään ihastelemaan kaunista ilmaa vain sisältä.

Olo on edelleen kurja. Kuume on onneksi laskenut eilisen 37.5:stä 37.2:n, vain tavallista korkeampaan lämpöön. Yskä on suurin vitsaus, eikä nuhan inhottavin osa ole ohitse.

Heräsin vasta paria minuuttia vaille 10, mikä on ennätys; en ole sitten lapsuuden herännyt lauantaina niin myöhään. Unta tuli sitten semmoiset 12 tuntia, koska menin nukkumaan hieman yli 22.

Nuhan ainut hyvä puoli on se, että nyt minun ei tarvitse vastailla mahdollisiin kysymyksiin. Kukaan ei utele minulta tänään "oletko raskaana?", "koska teille tulee vauva?" tai "koska te aiotte hankkia lapsia?". En siis pääse lankoni syntymäpäiväkemuille, jotka ovat tänään iltapäivällä.

Sukulaiset saattavat tiedustella yksityisasioita, se mahdollisuus on sukujuhlilla aina olemassa. Nyt kun minä jään kotiin ja rakas mieheni edustaa perhettä, sellaisen utelun mahdollisuus tippuu olemattomiin, sillä aiemmin minä olen ollut se, jolta on kyselty lapsista, ei kumppaniltani. Hänen tiedotuslinjansa on ollut "no comments", joten se on pikku hiljaa tepsinyt. Minä en osaa olla yhtä tiukka, joten varmasti siitäkin syystä rakkaani suku kääntyy minun puoleeni uteluineen.

No, tällä kertaa uteliaat jäävat nuolemaan näppejään, jos jokin kysymys polttelee mielessä ja minä saan levätä kotona rauhassa.  Se sopii näin Tyyneysviikoille, jotka ovat päässeet etenemään kaikessa hiljaisuudessa, kun olen viikolla viettänyt runsaasti aikaa leväten ja nukkuen, en vauvakuumeilua pohtien. Hyvä niin.