Kun uusi kierto on alkanut ja sattuu vietävästi sekä kehoon että mieleen, niin yksi niistä vihoviimeisistä asioista on katsella leivontablogeja, joissa äidit esittelevät ylpeänä täytekakkuja, joita ovat lastensa synttäreille taiteilleet. Mutta katsoin siitä huolimatta, kyyneleet silmissä, koska olen viime kuukausien aikana hullaantunut kakkujen koristeluun (siitäkin huolimatta, etten enää syö makeaa).

Kakkujen aiheina on lähes aina lasten syntymäpäivät, teemoina piirroshahmot, mitä mielikuvituksellisimmat toteutukset. Ne ovat upeita ja joskus uuden harrastukseni alkumetreillä totesin miehelleni, että siinä vaiheessa kun meidät lapsemme vaativat synttärikakkuja, niin olen varmaankin jo aika hyvä! Sokerimassalla päällystämistä olen jo kokeillut ja sokerimassaruusut ovat - vaikka itse sanonkin - aika hienoja.

Mutta en minäkään osannut arvata, että kysyisin pahimman "Yk7 on alkamassa"-  tunnekuohun aikana rakkaaltani, että saankohan koskaan leipoa lapsellemme syntymäpäiväkakkua? Sellaisia kysymyksiä kysytään vain, kun sattuu, ja syvälle. Aivan varmasti, oli vastaus, vaikka me kumpikin tiedämme sen olevan taas yhden kuukauden verran kauempana.

Mieleni on tyynempi, pahin kipu on ohitse. On aika katsoa tulevaan kiertoon ja pohtia, pitäisikö jotakin muuttaa vai jatkaa vielä samaan malliin. Ainakaan tällä kertaa ei tarvitse pohtia, onko kyseessä normaalit vai valekuukautiset, se on selvää.