Kun kaadoin ensimmäisen lusikallisen omenaviinietikkaa kurkusta alas, en olisi ikinä uskonut, että tämä päivä koittaa. Siis päivä, jolloin tuo vaaleankeltainen neste ei töki aivan yhtä pahasti. Mutta tässä sitä ollaan.

En ole todellakaan käyttänyt viinietikoita ruuanlaitossa aikaisemmin, joten ajattelin aloittaa omenaviinietikkakuurin varovaisesti. Ensimmäiset päivät otin teelusikallisen. Nyt olen nostanut määrän ruokalusikalliseen.

Eka ruokalusikallinen paljasti tosiaan sen jännän jutun, että kaikkeen todellakin tottuu, jopa omenaviinietikan makuun! Neste ei tökkinyt, sen sai alas hyvinkin helposti. En väitä, että se olisi herkkua, ehei, mutta kyllä sen alas saa, eikä ole hätää sen jälkeen. Toki juon greippimehua heti perään, niin maku lähtee suusta, mutta ei muita reaktioita ole ilmestynyt ekan kulauksen jälkeen. Ja hyvä niin, koska pullo on iso ja kiertopäiviä riittää!

Kaikkeen tottuu. Mitä seuraavaksi?