Huomenna on Se Päivä eli keskiviikko, jolloin tapaamme synnärin äitiyspoliklinikalla lääkärin, kätilön ja on aika tehdä isoja päätöksiä pienen rakkaan maailmaan saapumisen suhteen.

Aika on onneksi heti aamusta: 9.00. Sitä ennen pitää ilmottautua hyvissä ajoin, antaa virtsanäyte (josta itse tarkistan arvot), mittaan verenpaineeni ja tuntien itseni: jännitän ihan vietävästi. Onneksi mies on mukana tukena ja turvana!

On mielenkiintoista nähdä, että millainen lääkäri sitä eteen tulee, sillä tähän mennessä olen tavannut siellä 3 lääkäriä, kaikki tosin tummahiuksisia, mukavia naisia. Suurin mielenkiintoni kohdistuu tosin ajatusmaailmaan; ollaanko siellä käynnistämässä synnytys, jotta pikkuiseni mahtuisi minusta maailmaan alatietä vai todetaanko siellä tutkimusten ja lantiovertailun jälkeen ettei ole mahdollisuuttakaan vaan leikataan sitten joskus.

Huomenna on siis tarkoitus ultrailla pienen koko - radini kun saattaa kasvattaa hänet nopeasti hyvinkin isoksi, vaikkei toistaiseksi arvoni olekaan lähteneet lapasesta. Olen tosin jo huomannut, että nousua niissä hieman on nyt loppuraskaudessa ollut... Vauvan koon lisäksi merkitystä on vauvan pään asennolla, sillä sekin kuulma kurkataan. Ja samalla tarkistetaan sisätutkimuksella minun tilanteeni: onko kohdunsuun ja kohdunkaulan tilanteissa tapahtunut kypsymistä. Viimeksi kohdunkaulaa oli 2cm jäljellä ja kohdunsuu oli sormelle auki. En tiedä, että mikä tilanteen pitäisi olla kypsymisen suhteen, jotta käynnistystä harkitaan.

Jos käy ilmi, että vauva on iso, eikä mikä suurimmalla todennäköisyydellä mahdu lantiostani, niin sitten kaivetaan kalenterit esille ja sovitaan aika suunnitellulle sektiolle. Tiedän ison leikkauksen riskit, mutta tiedän myös, että jos siihen mennään, ei muita vaihtoehtoja ole. Minulla on yksi sektio takana, joten tiedän, että se voi mennä hyvin ja siitä voi toipua hyvin. Toki mielessä on, että entä jos... ja koitan päättää ne ajatukset siihen. Tiedän myös sen, että jos sama lääkäri sopii sektioajan, todellakin tiedän, että muuta turvallista tapaa syntyä ei ole. Sen verran pro-alatiesynnytys ko. lääkäri on...  Jos sektioon päädytään, niin tällä kertaa olen ainakin hereillä sitä tehdessä ja tiedän hieman, että mitä siihen kuuluu. Viimeksi olin niin väsynyt, ettei paljon vaadittu, että nukahdin leikkaussaliin ja heräsin, kun neiti parkaisin ensimmäistä kertaa. =)

Olen henkisesti varautunut siihen, että huomenna alkaa synnytyksen käynnistys. Olen varautunut, että käynnistys alkaa loppuviikosta tai ensi viikolla. Olen henkisesti varautunut, että sovimme ajan sektioon ja pääsen kotiin odottelemaan pikkuistani vielä pariksi viikoksi.

Olemme tehneet suunnitelmia varautuen näihin kaikkiin vaihtoehtoihin. Olen kokannut ruokaa odottamaan jääkaappiin ja leiponut. Olemme sopineet neidille hoitajan huomiselle, ylihuomiselle ja viikonlopulle ja tiedustelleet ensi viikon alkua. Mies on kertonut töissään huomisesta ja sen merkityksestä ja siellä on sovittu, että edetään sen mukaan, mikä tilanne on, miehen isyysloma voi alkaa joustavasti.

Koti on valmis vauvalle: pienet vaatteet odottavat lipastossa ja vaatekaapissa. Pieniä vaippoja on hankittu. Tutti, tuttipullo, äidinmaidonkorvike, rintakumit, rintapumppu, lanoliinirasva odottavat varalta. Harsot on pesty ja taiteltu. Pienen ensimmäinen sänky on kunnossa ja odottaa pientä nukkujaa. Esikoiselle on hankittu lahja vauvalta.

Vähiten osaan kuitenkin varautua käänteisiin henkisesti. Petynkö, jos synnytystä ei käynnistetäkään vielä huomenna? Petynkö, jos käynnistetään? Petynkö, jos sovitaan sektio? Petynkö, jos ei? En rehellisesti osaa sanoa. Pieni osa minusta toivoo, että minut otettaisiin suoraan osastolle, synnytys käynnistettäisiin ja kehoni osaisi viedä synnytyksen loppuun asti tällä kertaa (olettaen, että vauva on oikeastikin pienempi kuin isosiskonsa) ja että kaikki menisi hyvin sekä minun että rakkaan vauvamme kannalta. 

Huomenna alkaa lokakuu ja olen ollut jo hieman malttamaton, kun monia muita saman kuun odottajia on jo rakkaan pienensä syliin saanut. Laskettu aikani on vasta 16.10, ei hätää, mutta silti olen huomannut odottavani pienen saapumista kuin kuuta nousevaa! Rakkaan esikoiseni kanssa puuhailu muistuttaa koko ajan, miten hienoja tyyppejä pienet voivat olla. Ja piakkoin me pääsemme tutustumaan uudeen pieneen ihmisenalkuun. Odotan sitä. =)

Huomenna olemme taas aavistuksen verran lähempänä. =)